Turkey Turkey Turkey, home of turquoise see, land of food heaven and friendly warm people

Näin syksyn tullen kuunnellen vesisadetta on ihan mukana palata kesän reissuihin ja muistella aurinkoa ja rantoja sekä paikkoja mihin haluaa palata aina uudestaan.

10 paikkaa (ainakin), mitkä sinun täytyy nähdä Turkissa elämäsi aikana ja näistä paikoista riittää tarinaa niin paljon, että kirjoitan jokaisesta paikasta erikseen. Ensimmäiseksi haluan kertoa Kas:ta ja sen ympäristöstä, jossa viimeksi vietimme aikaa ja ihastuin paikkaan niin paljon, että jos luoja tai joku muu tekijä sen suo, niin tiedän missä eläkepäiväni vietän, amen!

Reissussa mukana:

Melkein 3-vuotias, kovapäinen, nauravainen, temperamenttinen, onnettomuus altis, rohkea, ovela, tähtisilmäinen karkulaisen jalat omaava hurmaava ihana tyttö.

Melkein 5–vuotias, kovaääninen, nauravainen, herkkä,temperamenttinen, hyvin puhelias, vitsailija, vesipeto, hurmurin elkeet ja vilkkaat jalat omaava hauska ihana vastarannan kiiskin poikanen.

Keski-ikäinen aviomieheni, rauhallisen oloinen, mutta räjähtävän temperamentin omaava turkkilainen, nautiskelija, uneksija, oman elämän filosofi, tietokonenörtti, entinen urheilija, aamun torkku, hitaiden lähtöjen kuningas, rakas mieheni.

Ikuinen nuori nainen, nauravainen, iloinen, temperamenttinen, nautiskelija, kärsimätön, uusia kokemuksia haluava entinen seikkailija, väsynyt kotiäiti, haaveilija, aamun virkku, nopeiden lähtöjen kuningatar, ihan minä itse.

Erenin poppoo siis oli kasassa, olemme jo reissanneet lasten kanssa pienestä asti Turkki-Suomi väliä pari krt vuodessa ja joka kerta se on helpompaa kun lapset kasvavat, vaikka myös joka kerta tulee uusia haasteita (tällä kertaa matka pahoinvoiva herkkä tyttölapsi jopa suorilla teillä, mitä se sitten olikaan vuoristoteillä, auts).

Kaş, kas kas Kaşissahan me kiertelemme.

Kaş (tarkoittaa kulmakarvaa suomeksi)

Ensimmäinen päivä hurahti melkein ajaessa ja maisemien nautiskeluista. Lähdettiin Alanyan läheltä ajamaan ja olimme perille 6-7 tunnin jälkeen, muutamien pysähdyksien jälkeen. Päätettiin ajaa Antalyan ohi Korkutelin kautta, ettei tarvitse mennä ihan meren vierestä mutkaista tietä pitkin. Kun laskeuduimme vuorelta alas kohti Kas:a niin meillä oli vastassa todella pieni ja kapea tienpätkä metsässä, joka oli myös erittäin mutkainen. Siinä sai auton torvea soittaa mielin määrin mutkissa, koska jos sieltä olisi tullut vastaan auto, saati sitten isompi kulkuneuvo ( onneksi ei tullut) en tiedä miten siinä oli sopinut ohittelemaan, metsän kautta kaiketi tai pitkä pätkä peruutellen odottaen leveämpää kohtaa. Paikalliset ajelivat reipasta vauhtia myös tällä pienellä ” metsä” tien pätkällä,tuoden lisäjännitystä mutkissa mutta maisemat olivat tämän tien arvoiset, ja mutkathan vaan tuo pientä lisäjännitystä vatsanpohjaan. Ihania pieniä maalaiskyliä, vuohilaumoja, vehreätä metsää, kilpikonnia tien poskessa ja pilvetön taivas. Muutamat lasten mahalaukun sisällön voimakkaat poistumiset suun kautta ja vaatteiden vaihdot lapsille sekä penkin hinkaushetket tietysti olisi voinut jättää väliin, mutta mitäpä tästä opimme; Turkissa on kaikki mahdollista, oksennuksen esto lääkkeet kehiin ja pienempikin oppi osumaan muovipussiin, hurrey, score!

Saavuimme ihanaan Lantana apart huoneisto hotelliin ja ei siinä malttanut jäädä ihastelmaan hotellin nurkkia vaan taisimme lähteä aika suorilta käsin tutustumaan pieniin kujiin ja etsimään herkullista ruokapaikkaa.

Tämä seesteinen pieni kylä, on Antalyan lentokentältä 200 km ja Dalamanin lentokentältä 160 km päässä. Viehättävä, kaunis, taianomainen ja rauhallinen vajaan 9000 asukkaan kylä, Kasista huokuu  kosmopoliittinen yhteisön tunne ja tunnet heti olevasti ystävä kaikkien kanssa, etkä vain turisti. Ihastuin tähän kylään niin paljon, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olin täysin zen-tilassa, tuntui kuin koko paikka olisi tehty sitä varten, että siellä saa hengittää vapaasti, nauttia kauneudesta ympärillä ja siellä huokui harmoninen energia. Mieli lepäsi, ajatuksenjuoksu rauhottui ja hengitin, uudestaan ja uudestaan, tunsin olevani maan päällisessä taivaassa. Lapset muistuttivat aina hengityksien välissä, että missä oikeasti mennään, mutta tähän kylään haluan palata uudestaan vielä monta kertaa.

Kasissa oli tosi vähän liikennettä, siellä sai kävellä ihan rauhassa ja lapset sai kirmata pienillä kujilla. Valloittavat kujat olivat täynnä toinen toistaan herkullisempia ravintoloita ja kahviloita tai pieniä, sieviä käsityöputiikkeja. Paikalliset asukkaat tapasivat kahviloissa ystäviään,  ei ollut sisäänheittäjiä ravintoloihin, vaan jokainen sai ihan rauhassa kävellä ja miettiä mitä ihania meren antimia tänään nauttisi vai turkkilaisia lihapullia. Oli fiinimpiä ravintoloita huikealla merinäköalalla varustettuna tai kotiruokaravintoloita (lokantasi) ihan vieri vieressä sulassa sovussa. Turkki on maanpäällinen taivas ruokien suhteen ja Kasissa, joka ravintolassa missä kävimme, saimme todella hyvää ruokaa, palvelua ja hinnat olivat huokeita! Nam!

Kaikki ne pienet käsityöputiikit valloittivat meidät myös, oli mattoja, saviastioita, vaatteita, lamppuja ja eräs putiikki mihin eksyin, aivan mieletön kenkäliike. Kenkäliikkeessä  oli ihana myyjätär, omistajan tytär, nuori nainen töissä, ja minä soma sekä siro 42-jalkainen löysin sieltä uniikit nahkasandaalit, olin kuin Carrie Bradshaw niissä kipitellessäni. Putiikin myyjätär oli puoliksi ruotsalainen, n. 25-vuotias nuori nainen, oli opiskellut ja asunut Ruotsissa, mutta palasi kotiin, pitämään isänsä liikettä, koska halusi asua Kas:n rauhassa ja en yhtään ihmettele, lucky her!

Akçagerme ranta, Kaputaksen ranta ja Patara!

Kas on täynnä ihania rantoja ja jotta Kasiin ja sen ympäristöön pääsee näppärästi tutustumaan oman aikataulun mukaan niin kannattaa ehdottomasti vuokrata auto. Kasin kylän omat uimapaikat ovat  kalliosta suoraan alas tikapuita pitkin, joten lasten kanssa hiukan hankala. 

Pienen dolmus- tai ajomatkan lähellä ovat ne upeat ranta-alueeet, missä on helppo olla myös lastenkin kanssa. Toisena päivänä suuntasimme Akçagermen rannalle, n. 3 km Kasin keskustasta. Kirkasta, virkistävää vettä ja kivien keruuta lapsille. Siellä oli pieni vesipuistokin, liukumäet ja muut vemputtimet, harmiksemme se oli vielä kiinni. Akçagermen rannasta pääsi  kätevästi uimaan lauturille, joka oli hiukan kauemmaksi kiinnitetty, joten vuorotellen pieni levon hetki myös vanhemmille oli suotu. Yes!

Kolmantena päivänä menimme kuuluisalle Kaputas rannalle. Sen verran oli taas mutkarikas tie, että vaikka matka ei ollut pitkä, yksi yllätys stoppi piti tehdä matkalla. Kaputas rannalle mennään jyrkänteeltä portaita pitkin alas. Ylhäältä avautuu upea maisema alas, vesi on turkoosia ja aivan kirkasta, ja jos katsoo ylöspäin katse seuraa kanjonia. Pieni roudaaminen oli kaikissa eväissä, pyyhkeissä, vesileluissa, kellukkeissa jne parin sadan portaan verran, mutta oli todellakin sen arvoista. Kaputas ranta on todella todella kaunis ja on varmasti yksi kauneimmista rannoista maailmassa. Merivesi oli viilempää, hiekka valkoisempaa ja itse meri kirkkaampaa, unohtumaton ranta. Ranta syveni nopeaan, lapset saivat kasaan isoimman kivikasan koskaan. Hauskaa riitti koko seurueella, henkeä salpaavan kaunis paikka.

MAINOSKUVA http://kasholiday.com/en/kaputas-boat-trip/

Samana päivänä ajoimme myös Pataran hiekkadyyneille, ei menty enää Pataran rannalle vaan ihasteltiin 12 km valkoista hiekkaviivaa. Pataran ranta-alue on rauhoitettu ja se on myös monen pienen kilpikonnan ensimmäinen koti, joten tyydyimme mielellämme ihastelaan dyynejä ylhäältä käsin. Hiekkaa riitti silmänkantamattomiin ja muksut sai temmeltää hiekassa, ei mitään kevyttä askelta siellä otettukaan ja taisi alkuun hiekkakin hiukan kuumottaa jalanpohjia, kaikkeen onneksi tottuu joten hauskaa riitti. 

Koko Turkin rannikko alue läntisellä puolella (muuallakin toki myös)  on todella todella kaunista. Kun ajoimme Pataralta takaisin Kasiin, niin olisi tehnyt mieli pysähtyä melkein joka kurvissa, ottaa lisää kuvia ja pysähtyä uimaan. Rannikon varsi on täynnä pieniä luolia ja laguuneja, lyhyitä ja pitkiä hiekkarantoja, kalliomaisia rantoja, täydellistä James Bond-ranta materiaalia. Ketään ei näkyvissä salaisilla rannoilla just you and me baby (ainiin ja ne kirmaavat lapset perässä).Ilmiömäisiä paikkoja, turkoosia puhdasta vettä, ah, niin täydellistä!

Kasin alueesta riittää vielä tarinoitavaa, joten seuraavalla kerralla kerron meidän huikeasta merimatkasta Kekovasta Simenaan ja Kreikan Kastellorizo reissusta (yksi päivä) sekä loppupäivän huipennuksesta.

Unelmaduuni ja ballerinahyppy

Näin identiteetin kriisissä 34-vuotiaana mietin edelleen mikä minusta tulee isona. Minä niin ihailen ihmisiä, jotka ovat tienneet jo nuoresta iästä saakka, että minusta tulee lääkäri tai minusta tulee sairaanhoitaja ja kulkevat kohti tavoitteita ja unelmia. Olen minäkin kuulema pienenä sanonut, että minusta tulee lääkärisairaanhoitaja, mitä se sitten ikinä on tarkoittanutkaan, mutta ei minusta tullut ja epäilen, että koskaan tuleekaan. Jos jotain olen oppinut, niin never say never J

Muistan hämärästi jossain vaiheessa nuoruutta halusin oppaaksi maailmalle, ja muistan myös sen kun eräs ilkeä miespuolinen sukulainen sanoi; ei sinusta voi tulla koskaan opasta, siinä tehdään niin pitkiä päiviä ja on tosi uuvuttavaa hommaa. Jerk! Ah, kuinka väärässä hän olikaan. Juu oli pitkiä päiviä, mutta niin ihanan uuvuttavaa ja mahtavaa työtä! Tietynlainen jääräpäisyyteni on siis ollut hyväksi. Utelias maalaisurpo viihtyikin maailmalla reilut 5 vuotta, ennen kuin tuli perheenperustamisvimma. Opas vuosista riittää tarinaa jos toista jälkipolville.

Juuri tällä hetkellä minä en tiedä mitä minä haluaisin tehdä isona, ja se vaivaa minua ihan äärettömästi.  Olen tässä nyt tehnyt erinäisiä toimistohommia,vakuutusalalla ja rahoitusalalla mielenkiintoisilla työnantajilla ja ne ovat kaikki opettaneet minulle jotakin, mutta edelleen, mietin mikä se minun juttu olisi? Olisi hirvittävän ihanaa, että se työ mitä sinä teet, antaa myös sinulle jotakin. Potkua päivään, energiaa, iloa, sen tunteen, että haluat mennä joka päivä töihin kunnon draivilla ( juu ok, huonoja päiviä on kaikilla silloin tällöin, mutta se perusfiilis you know), uusia haasteita, kivoja työtovereita jne. Hirvittävä vimma olisi tehdä jotain, mutta mitä?

Listaan tähän asioita, mitä ainakin haluaisin, että se työ sisältäisi, tai mitä osaan ja pidän sen tekemisestä, tai edes jotain näistä:

• ·         kansainvälinen työympäristö
•        mahdollisesti markkinointi, mainostus
•        asiakaspalvelu, face to face
• ·         myynti, tietyssä määrin, mutta ei mtn pakottamista, ultimate-extreme höpö höpö tavoitteita, se  mitä myydään, siinä pitää olla intohimo itselläkin, eikä sitä intohimoa saa tukahduttaa
• ·         jotakin luovaa (en osaa piirtää…)
• ·         esiintymistä
• ·         aktiivista ( eli ei joka päivä takapuolen päällä istumista)
• ·         monipuolista
• ·         tehdään asioita tunteella ja halulla
• ·         kädentöitä? (tosin en tiedä missä olisin niin taitava)
• ·         keittiöntaikoja? ( tosin pikku näpertelyt ei ole mun juttu)

Siinäpä tässä on ollut mietintää ”päiväunilla”…ihan niinkuin minä osaisin niitä nukkua, valitettavasti…

Haluaisinko opiskella, mutta mitä? En halua mennä koulunpenkille vaan sen takia, että jos tästä nyt vaikka jotain syntyisi, tai kokeilla erinäisiä töitä, koska sitä tässä nyt on tehty viimeisen 5 vuoden ajan. On oltu töissä pitempiä aikoja, välillä synnytetty ja oltu kotiäitinä, taas tehty töitä, taas vaihteeksi pyöräytetty muksu pihalle (sehän on heleppoa kuin heinänteko) ja tehty töitä lisää jne. Paitsi nyt ei enää synnytetä! 

Töitä pitää tehdä ja koska haluan,haluan, haluan, mutta mitä? Niin kovasti haluaisin tehdä töitä, kehittyä, saada omaa uraa, mutta minkä työn parissa…argh. Mieleni paisuu kuin pullataikina ja kohta se poksahtaa! Olen antanut aikaa, katsonut, etsinyt, miettinyt, nyt kirjoitan ääneen ajatuksia, jatkan neiti Etsivän töitä, toivon hartaasti, että palapelin palat loksahtelisivat paikoilleen.

Sieluni, ruumiini, mieleni, Sissin jokainen sopukka solu parkani halajaa ulkomaille niin paljon uusiin kuvioihin, uusiin ympyröihin, mielenkiintoisiin paikkoihin, tuntemattomille poluille, erilaisille kojuille, uudestisyntyvälle elämälle.  En tiedä mikä kiertolaisen veri minussa kiertää, miksi se ei asetu paikoilleen? Ihan oikeasti minä olen aina halunnut perheen, ja minulla on aivan mahtava perhe, mutta luulin myös, että se saisi minut asettumaan paikoilleen. En tiedä? Tosin perheemme on sosiaalinen ja reippaan oloinen, että eipä siinä, mutta kyllä lapset tarvitsevat jonkinlaista pysyvyyttäkin. Vai riittääkö siihen, että äiti ja baba ovat aina läsnä, vaikka paikka ja kaverit muuttuvat ja mummola on aina olemassa, vaikkakin aina vähän kaukana…hmmm

On kai minussa järki vielä tallella, ellei häviämässä. Tukevat, paksut jalat paikoillaan, mutta ne ovat menossa varpaisilleen, etenkin jos ne kuulevat kuumaa salsan rytmiä lenkkipoluilla. Siinä rytmissä jo lanteetkin tekevät pari ylimääräistä mutkaa ja jos kukaan ei näe niin ne paksut tukevat jalat tekevät ballerinahypyn ja piruetin. Ehkä ne jalat eivät olekaan niin tukevasti paikoillaan…Ehkei niiden tarvitsekaan!

Mistä minä kirjoitan, mistä sinä kirjoitat, MIKSI minä kirjoitan

Mistä minä kirjoitan:
On aika kirjoittaa, ajatuksia, tunteita, ruokabloggauksia, mietteitä, sivullisia sivuääniä, raiteiden kolinaa, mitä mieleen juolahtaa, elämästä ja kaikesta siitä mitä tapahtuu siinä välissä. En itsekkään vielä tiedä tarkemmin, onko tämä hetken huumaa vai pitempiaikainen suhde. Kokeillaan ja katsotaan mihin tämä johtaa vai johtaako mihinkään.

Minähän voisin kirjoittaa vaikka viimeisistä 5 vuoden jojoilusta tai ripsien pidennyksistä, joita olen kokeillut kerran. En taida, kirjoitan mielummin mielenkiintoisista ihmisistä, mielenkiintoisista paikoista, hyvästä ruuasta, luovuudesta runojen muodossa, hyvästä elämästä, unelmista, ehkä vastoinkäymisistä jos uskallan. Nähtäväksi jää...

Mistä sinä kirjoitat?
Luen satunnaisesti eri blogeja, tarkemmin seuraan erään ystävän kirjoituksia http://www.rantapallo.fi/wandermust/ sekä seuraan erilaisia sivustoja kuten hidasta elämää. Viimeaikoina olen kiinnostunut Kaisa Jaakkolan teksteistä ja ohimennen vilahtaa hirvittävän paljon mielenkiintoisia tekstejä, mutta ehkä tästä bloggauksesta innostuneena alan myös seurata tarkemmin erinäisten ihmisten blogeja.Will see...

MIKSI minä kirjoitan:
Kirjoitan, koska se auttaa. Kirjoitan, koska se helpottaa oloa. Kirjoitan, koska se on jotain omaa. Kirjoitan, koska se antaa minulle omaa aikaa. Kirjoitan, koska sitä on ehdotettu eri ystävien toimesta erinäisissä yhteyksissä. Kirjoitan, koska haluan kokeilla.

Tiivistettynä, kirjoitan koska pääni sisällä on niin paljon tarinoita, asiaa sanottavana, mielipiteitä, tekstiä, ahdistusta ja iloa, sadetta ja säteitä. En ole välttämättä edes hyvä kirjoittaja, mutta ihan yks ja sama. Kirjoitan mitä sylki suuhun tuo. Aion olla rehellinen, haluan oppia, janoan lisää jotain mitä en edes vielä tiedä. En ole mielestäni lahjakas kirjoittajana, sanavarastoni on luultavasti todella tylsä, mutta minä en ole tylsä :) Joten nähtäväksi jää...